EIJA-LIISA AHTILA

Vaakasuora-Horizontal

EIJA-LIISA AHTILA  33

source: blog-fiesta

Основная работа представляет собой 11-метровую ель, снятую и демонстрируемую зрителю на шести огромных плазменных панелях в натуральную величину. Ее пышные ветви мерно раскачиваются на ветру, а звуковой ряд состоит в основном из завываний ветра, пения птиц и скрипа ствола самого дерева. При этом мониторы расположены таким образом, что дерево показано как бы лежащим на боку, и такой горизонтальный взгляд открывает перед зрителем неожиданную перспективу.

Vaakasuora ‒ это попытка нарисовать портрет всей природы, истолковать ее сущность и запечатлеть мгновение. Все люди сегодня обладают субъективным взглядом на окружающую нас реальность. Каждый посетитель выставки понимает природу по-своему и каждый увидит свою собственную ель, окрашенную в цвета собственных воспоминаний и опыта. Кроме того, новая экспозиция обращает внимание на величественность самой природы как таковой и заставляет задуматься о действительной роли, которую играет человек в этом мире.
.
.
.
.
.
.
.
source: ylefi

Jotkut taiteilijat tuntuvat olevan ulkomailla suositumpia kuin kotimaassa. Videotaiteilijat Eija-Liisa Ahtila ja Pilvi Takala ovat tästä kaksi esimerkkiä. Mikä on heidän kansainvälisen menestyksensä salaisuus?

Eija-Liisa Ahtila on Suomen kansainvälisesti arvostetuimpia taiteilijoita. Sekä MOMA että Tate Gellery ovat hehkuttaneet Ahtilan töitä. Tänä vuonna ilmestyi Serlachius-museoiden johtaja, taidehistorioitsija Pauli Sivoselta Eija-Liisa Ahtilan luontosuhdetta kattavasti käsittelevä teos. Espoon modernin taiteen museo EMMAssa tällä hetkellä esillä oleva teos Vaakasuora on siinä analysoitu kiinnostavalla tavalla.

Ahtila kuuluu Suomessa mediataiteen pioneereihin. Toisin kuin muut suomalaistaiteilijat 90-luvulla, Ahtila lähti opiskelemaan elokuvataidetta Lontooseen ja Los Angelesiin. Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, hänen töitään on ostettu kymmeniin kansainvälisiin taidemuseoihin. Kansainvälinen menestys ei kuitenkaan takaa videotaiteen puolella taloudellista menestystä. Monikanavaisten videoinstallaation tekeminen suurella työryhmällä on kallista ja aikaa vievää. Pauli Sivosen johtama Serlachius-museot on ensimmäinen suomalainen taidemuseo yli viiteentoista vuoteen, jolla on ollut varaa tilata Ahtilalta videoteos.

Videotaiteen tekeminen on niin haastavaa, että esimerkiksi vuonna 1981 syntynyt videotaiteilija Pilvi Takala on päättänyt lähteä kokonaan itse tekemisen tielle. Kuvataideakatemiasta valmistunut mediataiteilija ei pysty palkkaamaan näyttelijöitä, tai työryhmää toteuttamaan töitään. Hän käyttää ystäviensä kuvaustaitoja hyväkseen ja kuvaa itse. Kannettava tietokone kulkee kaikkialla mukana, jolla hän editoi työnsä itse.

Istanbulissa asuva Takala lähti jo nuorena vaihto-opiskelijaksi Skotlantiin ja jäi asumaan pitkäksi aikaa Amsterdamiin. Takala on toteuttanut pääosin videotyönsä ulkomailla. Tämän myötä ne ovat herättäneet huomiota myös kulloisessakin maassa. Skotlannissa Takala pukeutui koulupukuun ja herätti paheksuntaa, Ranskassa kohua herätti se, että Lumikki-asuinen Takala poistettiin Pariisin Disney-puistosta. Berliiniläisessä tavaratalossa hänet vietiin ulos siksi, että hän kulki mukanaan kassillinen rahaa. Kassi oli läpinäkyvä.

Kansainvälistä huomiota herätti myös se, kun Takala päätti lahjoittaa saamastaan palkinnosta suurimman osan lapsille. Takala voitti 10.000 puntaa, josta itälontoolaiset lapset saivat 7.000 puntaa, jotta saisivat tehdä rahalla mitä haluavat. Prosessista syntyi Takalan seuraava videotyö: The Committee. Katso juttu, niin näet, mitä lapset toteuttivat!

Takala sai tänä vuonna valtion 5-vuotisen taiteilija-apurahan. Istanbulissa puoliksi asuvasta Takalasta onkin tullut jos ei nyt Ahtilan veroinen, niin ainakin merkittävä kansainvälinen valttikortti Suomen taideviennille.
.
.
.
.
.
.
.
source: emmamuseum

From November 2014 onwards, EMMA’s exhibition space will feature Eija-Liisa Ahtila’s video installation Vaakasuora-Horizontal (2011). The artwork is part of EMMA’s new collection exhibition entitled Touch. The installation was acquired by the Saastamoinen Foundation Art Collection in 2013. It will be on display at EMMA until 22 February 2015.

The artwork shows a 11-metre tall spruce, with its branches swaying in the wind, filmed at full scale in six parts. The soundscape consists of the sound of the wind, the creaking of the trunk and birdsong. The method of display is, however, unexpected: it is shown in a horizontal position.

Vaakasuora-Horizontal is a portrait of a spruce. It is an interpretation of the essence of the spruce, and the difficulty of observing and recording the life of a spruce. How can one capture the very being of a spruce? Each viewer will see the reality differently and each one of them will see the spruce trough glasses tinted by their personal memories and experiences. The artist has wanted to use this artwork to represent the German biologist Jakob von Uexküell’s idea of the parallel and concurrent existence of time and spatial worlds. The work of art, on the other hand, also moves the focus from the human being as the centre of the universe to the greatness of nature; people play a minor part in the greater picture.

The display creates a calm and relaxing space.

Eija-Liisa Ahtila (b. 1959) is an internationally renowned Finnish video artist. Vaakasuora-Horizontal was on display in the Parallel Worlds exhibition at the Moderna Museet in spring 2012 and at Kiasma in 2013.
.
.
.
.
.
.
.
source: paris-art

Les œuvres d’Eija-Liisa Ahtila sont une réflexion sur les frontières et les limites, questionnent et explorent les conventions du langage cinématographique tout en défiant ses perspectives habituelles. Sa position dans le monde du cinéma s’est clarifiée aux yeux du grand public après qu’elle a fait partie du jury long-métrages au Festival de Cinéma de Venise en 2011.

«Le dispositif cinématique possède cette crédibilité bâtie autour de lui, cependant il ne peut rendre compte de toutes les formes de mondes et nous les donner à voir. J’essaie de montrer, par exemple, que les mondes de la nature et en particulier celui des expressions humaines au cinéma ne se rencontrent pas. Même si ces mondes coexistent, ils sont parallèles» (Eija-Liisa Ahtila à propos de son œuvre Horizontal, 2011)

Avec les images en mouvement, Eija-Liisa Ahtila est une narratrice hors pair qui examine des problématiques liées à la condition humaine. Ses installations de films remettent en question les perspectives traditionnelles et exposent de nouveaux mondes de perception. Son processus créatif débute souvent par l’écriture. Ses recherches mêlent la fiction et des références à l’histoire de l’art et à la littérature au sein de narrations multi facettes.

Une fascination pour le cinéma en tant que technique et medium imprègne son œuvre. Elle en déforme et tord ses fondements mêmes, jouant avec la narration cinématographique traditionnelle. Ses œuvres se réfèrent parfois à un style attendu et familier, puisé dans la publicité ou le documentaire, mais qui déstabilisent l’interprétation ordinaire du spectateur. Le sentiment que plusieurs mondes coexistent s’accroit dans ses installations de grande dimension à plusieurs écrans.

«Un des aspects récurrents dans ses œuvres est le sens de l’incertitude, s’agissant des écarts temporels et spatiaux qui font vaciller des états psychologiques ou des identités indéfinies. Eija-Liisa Ahtila cherche à rendre le spectateur conscient du fait que son expérience du monde environnant est déterminée et délimitée par sa perception sensorielle.» (Lena Essling, commissaire d’exposition)

Mondes parallèles présente principalement les œuvres récentes d’Eija-Liisa Ahtila et quelques œuvres plus anciennes. A côté de sculptures et de dessins, les installations Où est où? (2008), L’Annonciation (2010) et la plus récente Horizontal (2011) sont particulièrement remarquables.

Eija- Liisa Ahtila vit et travaille à Helsinki. Son travail a été montré au MoMA (New York), au Jeu de Paume (Paris), à la Tate Modern (Londres) et à la Kunsthalle, (Zürich). Elle a participé à de nombreuses expositions internationales, dont les Biennales de Venise de 1999 et 2005.

En parallèle de l’exposition est édité un catalogue de 200 pages avec Steidl et comportant des textes de Daniel Birnbaum, Cary Wolfe, Leevi Haapala et Alison Butler, ainsi qu’un entretien de l’artiste avec Lena Essling. (Versions française, anglaise, suédoise et finlandaise.)
.
.
.
.
.
.
.
source: taohaiyue

Eija-Liisa Ahtila (born 1959 in Hämeenlinna,Finland is a video artist and Photographer. She lives and works in Helsinki.

Her first conceptual works were motivated by art philosophy, by a critique of art institutions and by Feminism. She focused on the construction of the image, language, Narrative and space. In her recent films she focuses more deeply into individual identity and the limit of the self and body in relation to the other.

In 1998 Eija-Liisa Ahtila participated in the second edition of Manifesta. She was the winner of the inaugural Vincent Award in 2000. In 2002 she had a solo show at Tate Modern, and in 2006 her multi-screen video piece The Wind (2006) was exhibited at Museum of Modern Art(MoMA). In the same year she won the £40,000 Artes Mundi Prize in Cardiff, Wales.

Her work is held in the collection of the Tate. She is a former professor at the Department of Time and Space-based Art at the Finnish Academy of Fine Arts (Finland).

“The moving image is the medium through which people see what’s happening around them and how they get information about society.It’s the most common way of interpreting our society.It’s no wonder that artists want to make work with moving images.’

where is where ? 2008

This video connects two violent incidents that occurred during the Franco-Algerian War of the 1950S..
.
.
.
.
.
.
.
source: mariangoodman

b. 1959 in Hämeenlinna, Finland. Lives and works in Helsinki.)

Eija-Liisa Ahtila studied filmmaking at the London College of Printing, UCLA, and at the American Film Institute in Los Angeles. In 1990 she received the Young Artist of the Year Award, Tampere, Finland. Since then, she has received numerous grants and awards, including an AVEK-award for important achievements in the field of audio-visual culture (1997), the Edstrand Art Price (1998), a DAAD fellowship (1999), honorary mention at the 48th Venice Biennale (1999), the Vincent Van Gogh Bi-annual Award for Contemporary Art in Europe (2000), and a five-year grant from the Central Committee for the Arts (2001), as well as the Artes Mundi Prize (2006). Most recently she was awarded the Prince Eugen Medal for outstanding artistic achievement (2009). She has participated in Documenta XI (2002) and the 50th Venice Biennale (2005). She will also be a participant in the forthcoming 5th Moscow Biennale (2013). Important recent solo exhibitions have been shown at the Moderna Museet, Stockholm (2012), the Jeu de Paume, Paris and the Kunstsammlung Nordrhein-Westfalen in Dusseldorf (2008).
.
.
.
.
.
.
.
source: proyectoidisorg

Eija-Liisa Ahtila, Finlandia, 1959. Artista, trabaja con fotografía y video arte e instalaciones.

Aborda temas sobre el Amor, el Sexo, los Celos, la Ira, Vulnerabilidad y Reconciliación o la formación y la destrucción de la identidad. En sus series fotográficas la historia cobra un gran protagonismo, llamadas por ella misma “dramas humanos”, que son historias basadas en la investigación de hechos reales o ficticios. En su producción la “otredad” está muy presente, el límite entre el yo y el otro. Muchas de sus obras invitan al espectador a inmiscuirse en la mente de individuos captados en momentos de gran fragilidad psicológica.
.
.
.
.
.
.
.
source: cherryuniversewordpress

A auto-denominada criadora de “dramas humanos”, Eija-Liisa Ahtila é, antes de mais, uma ficcionista que se interessa pela psicose humana e recorre a casos de estudo de doenças mentais para construir um mundo imaginário. A pesquisa de Ahtila inscreve-se assim numa corrente neo-romântica que firma uma crença absoluta na psicologia como instrumento privilegiado para analisar e descrever a realidade. Deitar-se-á até final de Março no divã do Jeu de Paume para um check up – co-produzido pelo K 21 Kunstsammlung Nordrhein-Westfalen (Düsseldorf) – que, à guisa de retrospectiva, passará em revista uma parte substancial do trabalho produzido pela artista finlandesa desde 1992 até ao presente. A mostra, que não é exaustiva, compreende seis instalações vídeo, duas séries fotográficas e um conjunto de quatro esculturas, deixa de fora algumas obras emblemáticas – como “Anne, Aki and God” (1998), “The Present” (2001) ou “The Wind” (2002) –, mas apresenta, em contrapartida, um trabalho inédito – “Where is Where?” (2008) – produzido especificamente para a presente exposição, num esforço de adaptação da linha de pesquisa que tem vindo a ser desenvolvida por Ahtila ao contexto social e político francês.